Tulevaisuuden johtaja

Säännöllisin väliajoin julkistetaan tulevaisuuden johtajan ideaalityyppi. Yleensä näissä kuvauksissa listataan ominaisuuksia tai taitoja, jotka ovat välttämättömiä tulevaisuuden menestyksekkäässä johtamisessa. Tuore ominaisuuslajitelma löytyy Tampereen yliopiston tutkimuksesta (Tienhaara, Lyytinen ja Kivistö 2016), josta uutisoi muun muassa Aamulehti.

Meillä onkin polttava tarve tietää tulevaa. Erityisen muodikasta tulevaisuuden johtajan pohtiminen oli vuosituhannen vaihteessa, kun kaiken piti muuttua uuden ajan kynnyksellä. Esimerkiksi konsulttiyritys Andersen Consulting toteutti vuonna 1999 mittavan tutkimushankkeen The Evolving Role of Executive Leadership. Tutkimuksessa haastateltiin johtajia ja tulevia johtajia ympäri maailmaa, ja heitä pyydettiin arvioimaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden johtajuutta. Tutkimuksen tekijät hahmottelivat johtajuuden ulottuvuuksia, jotka yhdessä piirsivät ideaalin johtajan muotokuvan.

Ideaalijohtaja ajattelee globaalisti, aavistaa mahdollisuudet, luo yhteisen vision, kehittää ja uudelleen kehittää ihmisiä, arvostaa kulttuurien moninaisuutta, edistää tiimityötä ja kumppanuutta, hyväksyy muutokset, osoittaa teknologista älykkyyttä, rohkaisee rakentaviin haasteisiin, takaa asiakastyytyväisyyden, tuottaa kilpailuetuja, jakaa johtajuutta ja elää arvojen mukaisesti. Ominaisuuslista on vaikuttava ­­– ja näyttävästi ajankohtainen.

Myös Fortune pisti kortensa kekoon. Lehti kuvasi, kuinka uuden ajan bisnes
-laivan kapteenin navigontikapasiteetin pitää olla rajaton. Vain vähän muunneltuna lehti kuvasi, kuinka tulevaisuuden johtajan täytyy olla uuden talouden ammattilainen ja vanhan talouden veteraani. Johtajan täytyy olla erinomainen analyytikko ja omata ylivertaiset vaistot, johon luonnollisesti kuuluu loistava ihmistuntemus ja kyky rekrytoida vain erinomaisia ihmisiä. Hänen täytyy osata EPS, TCP-IP, HTTP, HTML, WAP, ISDN, ASDL. Hänen täytyy olla visionaari, innovaattori ja muutosagentti. Hänen täytyy
osata sanoa ei tavalla, joka ei heikennä kenenkään moraalia ja samalla inspiroida kaikki ylittämään kykynsä. Hänen täytyy olla valmentaja ja joukkuepelaaja, viettää useita vuosia työkomennuksella toisella mantereella, pystyä työskentelemään kovempaa ja pidempään kuin useimmat muut ja lisäksi pitää yksityiselämänsä tasapainossa. Hänen täytyy olla sydämeltään nuori, mutta päätöksissään kypsä ja viisas. Hänellä täytyy olla hyvät hampaat, tukka hyvin ja hänen tulee näyttää fasinoivalta puku päällä. Paitsi firman virkistyspäivänä, jolloin hänen pitää näyttää upealta verkkareissa ja pipo päässä.

Lykkyä pyttyyn sinulle tulevaisuuden johtaja.

Lähteet:

Aamulehti 10.11.2016 Näitä seitsemää asiaa tulevaisuuden johtajalta vaaditaan: ”Ei käskytä, vaan osallistaa”

Aula, Pekka. 2000 Johtamisen kaaos vai kaaoksen johtaminen, WSOY.

Stewart, Thomas A. 1999 Have you got what it takes? Fortune. October 11, 1999.

Ks. myös ko. tutkimus Piia Tienhaara, Anu Lyytinen & Jussi Kivistö: Management Education in Transformation – Current Challenges and Future Perspectives, Tampereen yliopisto 2016

%d bloggers like this: